Yllä kuumaisema ja Sammatin Vares-Kantolan tunnusmerkki eli vares.

Tervetuloa Katja Ketun ja WSOY:n hallinnoiman Eeva Joenpellon kirjalijakodin blogiin.
Näillä sivuilla kirjailija kertoo seuraavat kolme vuotta työstään ja havainnoistaan kulttuurin saralla, mutta säilyttää silti jonkun tolkun paljasteluissaan.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kirjallinen esterata

Olen huono häviäjä. Silti minulla on vahva kilpailuvietti. Se on kurja yhdistelmä. Lapsena tuppasin osallistumaan kaikenlaisiin hiihtokisoihin ja jumppakärpäsiin, vaikka olin pullava kömpelys. Liikunnanopettajakin tähdensi, etten millään voi voittaa -vuosi vuoden perään. Katteeton optimismi kostautui sitten tietenkin trampoliininalisena ja ladunvierustaisena nyyhkeenä, kun jumppapuku ratkesi haaroista ja kanssaoppilaat sivakoivat ohitseni toisten kiljuessa: ”Anna läski latua!” Tällaisten traumaattisen kokemusten pitäisi karaista ihmistä ymmärtämään, ettei kannata kilpailla jollei voi voittaa. Mitä vielä! Pelaan pokeria, sököä, kasinoa, venttiä ja marjapussia. En kuitenkaan rahasta, sillä olen kaikessa muussa paitsi kasinossa surkea. Häviäminen Alias -sanaselityspelissä tahi Trivial Pursuitissa saa minut raivon valtaan. Monopolia en tohdi pelata lainkaan. Kun Suomi hävisi Kanadalla jääkiekkokultaa muutama vuosi sitten, kuljin siipi maassa viikkokausia. Enkä edes ymmärrä jääkiekon päälle. Silti otteluiden katsominen on yhtä piinaa ja tappio karvastelee mielessä pitkään. Ylipäänsä tahtoisin katsoa vain sellaiset pelit, joista tiedetään jo lopputulos, tietysti hyvä sellainen. Jännittäminen olisi näin jollakin kansankotimaisella tavalla turvaisaa.
Eniten mieltäni innoittavat kuitenkin erilaiset sanaratkaisupelit joissa pääsee älylliseen mittelöön itsensä kanssa. Saatan kuluttaa tuntikausia internettilässä ratkomassa sana-arvoituksia ja yhtälöitä. Älykkyystestejä on myös mukava tehdä, ainakin jos sattuu pärjäämään. Sitä paitsi, kun kilpailee itsensä kanssa, on helppo huijata. Näin ainakin, jos on kirjailija ja näin ollen jonkinlainen ammattivalehtelija. Suomalaisesta Mensan testistä en niinkään perusta, kun taas ruotsalaisesta Mensan testistä sen sijaan tykkään huisisti, koska sen läpäisen kirkkahasti.
Kilpailuhenkisyydestäni johtuen olen vältellyt ammatteja, joissa suoritusta mitataan numeroin ja diagrammein. Näin ainakin olen itselleni uskotellut. Kirjoittamisessahan ei tietenkään ole kyse myyntiluvuista tai suosiosta, vaan puhtaasta hengen palosta ja sanan vietistä, suorastaan luomisen vimmasta ja rakkaudesta kieleen ja kulttuuriin. Niinpä niin. Vai olisiko kyse itsensä huijaamisesta, kun kansansuosio ei taivaita hivottele. Vaikka tietysti pitäisikin. Joskus kuitenkin tuntuu kuin kirjailijasta olisi tullut jonkinlainen kulttuurialan helppoheikki joka puhuu, paljastaa, markkinoi, pukeutuu, esittelee vaatekaappinsa ja salarakkaansa parempien myyntitilastojen toivossa. Kirjallinen kenttä on esterata ja kirjailija kilpailija, joka hoipertelee esteiden välissä ja koettaa könytä niiden yli. Tässä lajissa doping on sallittua, samoin kanssakilpailijoiden mustamaalaaminen ja kampittaminen. Ja onhan se houkuttelevaa. Kilpaileminen nimittäin. Helsingin Sanomain Nobel-kirjailija-arvausleikki lienee monelle tuttu, mutta osataan sitä voittajaa veikata koto-Suomestakin. Viime keskiviikkona minun piti kirjoittaa edistää romaania ja kirjoittaa kolumni. Sen sijaan löysin itseni laatimassa tovereineni eräänlaista bingo-henkistä listaa seuraavana aamuna julkistettavista Finlandia -ehdokkaista. Siinä sitä törötettiin ja jännitettiin kuin paremmankinlaatuisissa urheilukisoissa. Kisa muuttui astetta kiinnostavammaksi, kun sain kuulla että mukana on entinen avomies ja elämänkumppani. Tietysti tällainen taideteosten arvojärjestykseen asettaminen on absurdia ja kyseenalaista toimintaa. Sanoisinkin ”hyihyi” moiselle touhulle, tai sanoisin. Jollen olisi osunut niin arvauksineni niin oikeaan. Jollei pannahisen kilpailuviettini olisi pannut minut antamaan piutpaut oikeamielisyydelle ja kirkasotsaisuudelle ja keskittymään olennaiseen, eli itse kisaamisen iloon. Vauhtia kynään! Paras voittakoon!

PS: Kiitos kaikille onnittelijoille, mutta kenenkään Finlandia-ehdokkaan osakkuus ei enää nykyään kosketa omaa talouttani. Ei sillä ettenkö etenkin Rimmisen, Pulkkisen ja haahtelan ehdokkuudesta olisi iloinen!

1 kommentti: