PROSAK -LÄÄKETTÄ KAAMOSMASENNUKSEEN

Sammatistakin täytyy joskus lähteä Isolle Kylälle eli Helsinkiin. Prosak -proosaklubit Dubrovnikissa ovat joka kuun kolmas tiistai juuri tällainen syy. Täytyy tunnustaa, että kirjoituksessani on hienoinen mainostuksen maku, sillä itsekin olen klubeja järkännyt. Mutta miksei? Ihmisten pitäisi kerta kaikkiaan lukea toisilleen enemmän ääneen, ei tarvitsisi Nykäsen Matin meille parisuhdeoppaita kirjoitella. Idea proosaklubeihin tulee Saksasta. Kävimme herra Incogniton kanssa Makkaramaassa kiertueella syksyllä 2008 esittelemässä Tütenbierromania (jonka erinomaisuudesta ainoastaan Playboyn lukijat saivat vihiä, siellä kun oli tiettävästi ainoa arvostelu ko. teoksesta). Saksalaiset suhtautuvat Lesungeihinsa kuin mitä parhaimpiin viihdetapahtumiin. Se onkin oikein! Incognitoa, tuota Saksassa melko tuntematonta kirjailijaa kuulemaan kokoontui marraskuiseen Berliiniin vähintään satakunta ihmistä. Meilläkin Suomessa alku on hyvä, vaikka vastaavaa traditiota ei olekaan päässyt syntymään. Sivistyksen suuren projektin puitteissa on suhtauduttu erityisen vakavasti siihen, että kaikki seitsemän veljestä oppivat lukemaan -ääneenlukua on harrastettu vain lapsille ja vajaamielisille, ja Suomessa ääneenlukuperinne kytkeytyykin vahvimmin lestadiolaisten lukupiireihin pohjoisessa. Useimmille on aikuisiällä jäänyt kokematta se lastenkamarinkaltainen mielihyvä, joka syntyy siitä, että joku hyvää hyvyyttään istahtaa alas ja antaa tarinan tulla. Ja hellanlettas, jos jännittää, voi Dubrovnikissa samalla lutkuttaa oluttuopistaan turvajuomaa ja pitää vierustoveria tassusta. Siitä ei meno talvisena tiistaina paljoa parane. Tähän mennessä Prosakissa ovat esiintyneet mm. Rosa Liksom KOM-tatterin säestyksellä, Kari Hotakainen, ihana Tuuve Aro, Monika Fagerholm ja Mikko Rimminen. Klubeja on pääosin juontanut Anna Tulusto ja musiikista ovat vastanneet mm. DJ DoubleTrouble ja ihmisen kuukävelyn 40-vuotisjuhlissa esiintynyt tähtitieteilijöiden orkesteri Parallel Universe.
Tämän talven Prosak -klubit avaavat 19.01. komeasti Kjell Westö ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2009 voittanut Leena Parkkinen. Helmikuun kolmas tiistai jatkavat Jari Tervo ja Hanna Hauru. Muita nimiä ovat mm. Anja Snellmann, Gerry Birgit Ilvesheimo, Tuomas Kyrö, Essi Kummu ja Juhani Känkänen. Ensi syksynä Prosakissa on luvassa muun muassa saksalaisia nykykirjailijoita.

PROSAK keväällä 2010:
( http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kjell+West%C3%B6+avaa+kev%C3%A4%C3%A4n+Prosak-klubit/1135251987618 )
( www.prosak.fi )
MUUTA : YLE:sta tulee iltaisin hyvää kuunnelmaa. Mahdollistaa ääneenluvusta nautiskelun maanlaajuisesti. Nämä löytyvät netistä:

Kari Hotakainen: Ihmisen osa, osa I ( http://areena.yle.fi/ohjelma/Ihmisen+osa )
Tuomas Kyrö: Punajuuri ( http://areena.yle.fi/audio/621185 )

Metsittymisen hukattu (mutta jalo) taito

Ei oo heleppoo kirjailijalla, sanoi muuan runoilija taannoin. Jaa ei vai? Aina pitäsi kuulemma olla jonakin, ihmisenä vähintään. Useimmiten juuri se ihmisenä oleminen luonnistuu jo aamupäivästä sen verran surkeasti, että tuntuu viisaimmalta laahustaa pirtistä kammariin ja käydä vallan ketaralleen miettimään tekosiaan tai tekemättä jättämisiään. Jos siitä iltapäivästä sitten tokenee, voi varovaisesti salin läpi koettaa luikkia kohti kirjastoa ja siellä odottavaa kannettavaa. Työt jäävät silti helposti tekemättä, sillä konetta ei tietenkään uskalla avata. Sähköpostissa -mikäli netin saa toimimaan -on luultavasti kasa vastaamattomia viestejä ja petettyjä lupauksia. En ole taipuvainen myötäilemään. Kyllä elämä on keskimääräistä mukavampaa silloin, kun on paikka jossa elellä näennäisen kaukana Helsingin Sanomien nettikeskusteluiden muukalaisvihaa tihkuvasta maailmasta.
Vares-Kantola, jossa asumme erään runoilija Grimmisen keralla, on siirretty paikalle edesmenneen kirjailija Eeva Joenpellon toimesta vuonna 1979. Pihapiiriin sisältyvät Joenpellon synnyinkoti, aitta, liiteri ja kertalämmitteinen sauna. Se tarkoittaa sitä, ettei sauna ole aivan savusauna, mutta häkälöylyt heitetään kuitenkin. Venäjällä saunaa kutsutaan tiettävästi nimellä bielaja banja, valkoinen sauna. Kiukaan malli on juurevasti AK-47. Tilaa itse kartanossa riittää kahdelle taiteilijalle ja vaihtelevalle eläinmäärälle riittämiin: pelkästään keskikerroksessa käytössä on kolme makuuhuonetta, valtava pirtti, sali ja ns. ryssänsalonki, joka toiminee kabinettina silloin, kun valtakunnan kohtalosta päätetään. Ainoa negatiivinen puoli, jonka talosta saattaa löytyä, on varsin laaja ja siekailematon hiirikanta.
Pääperiaate täällä asuville ja vieraileville on se, että länsisiivessä murjotetaan ja kirjastossa ollaan ihmisiksi. Puolen päivän jälkeen voi isäntäväkeä alkaa vaivihkaa herätellä, jos eivät itse ymmärrä jalkautua. Tällä hetkellä tunnelma on varsin hilpeä. Runoilija ja 18-vuotias kissa Nuuli ravaavat edestakaisin pirtistä salonkiin johtavaa käytävää, kyseessä lienee jonkinlainen leikki. Pakkasta on -22 astetta, mutta sepäs ei haittaa, kun kirjaston kakluunissa palaa tuli ja uusi öljypannu puksuttaa lämpöä kaikkiin asuttuina oleviin huoneisiin. Joulun alla oli vaikeampaa, kun vedentulo lakkasi yli viikoksi. Putkimiehet kyllä saapuivat armeliaasti kuuden aikaan aamulla jouluaattona, mutta kaivon löytäminen kesti sen nelisen tuntia lumen alta (alkuperäinen epäilykseni, että kaivo sijaitsee portin luona, ei saanut vastakaikua). Vasta, kun kaivo oli melkoisen uurastuksen jälkeen löytynyt portin pielestä, päästiin toteamaan, että kaivon painekytkin on kelvottomassa tilassa. Joulu menikin sitten tiskivesiä sulatellessa, polkua ulkovessaan tamppaillessa. Seitsemän ihmisen kestitseminen ilman juoksevaa vettä on yllättävän haastavaa. Toinen asia olisi mökillä, jossa hete tai käyttökelpinen kaivo sijaitsee pihapiirissä. Onneksi Sammatin kunnantalon seinästä töröttää sentään vesihana, josta saattaa tonkkansa täyttämän.
Sitä paitsi onhan kirjallisuus. On muutama teos, joiden lukeminen auttaa kaupunkilaisen orientaatio-ongelmaan kummasti. Anton Tsehovin Sahalinia (WSOY, 1972)lukemalla saa perspektiiviä mieliharmeihinsa ja ymmärtää, ettei hätä todellakaan ole tämän näköinen. Ei, kyllä hätä näyttää enemmänkin novosibirskiläiseltä pajarilta, joka on jäätynyt takamuksestaan hankeen kaksi kesää sitten. Olemassaolon taistelua tuskin saa parhaalla tahdollakaan aikaiseksi lämpöisässä ja hyvinvarustellussa kodissa, jossa autoakin lellitään pihalla sijaitsevalla lohkolämmittimen etäpesäkkeellä eli sähköfyrgelillä, kten runoilija sitä nimittää. Sitä paitsi, kuten mielelläni teen kaikille tiettäväksi, olen kotoisin Lapista. Olen täten tottunut taistelemaan kaikenlaisia hyytäviä luonnonvoimia vastaan ja taistelemaan tieni ääriolosuhteissa niin lähikauppaan kuin Pub Pistoonkin. Minulle maalla asuminen on siten yksi pieni snäksi, mutta se toinen täällä majaileva kirjailija, se josta käytän tästä lähtien nimeä Brenkku tai herra Incognito, potee eksistentiaalista ahdistusta koska Radio Helsinki ei soi taajuuksilla.

KETTU TERVEHTII!

Elämäni ensimmäisen blogin ensimmäinen merkintä alkaa uudenvuodenlupauksilla:

Lupaukset:
1. Alan pitää tätä Sammatin Kettu -blogia vähintään kerran viikossa.
2. Saatan seuraavan romaanini ”Kätilön muistelmat” julkaisukuntoon.
3. Räyhään vähemmän enkä ainakaan säikyille ihmisille.
4. Lopetan tupakanpolton.

Blogin pitäminen on minulle uutta, enkä aiemmin ole nähnyt sitä itselleni mitenkään mielekkäänä julkaisukanavana. Sen asema sosiaalisen median kentässä on minunlaiselleni vanhakantaiselle yksityisyydestään tarkalle, joskin lausunnoissaan leväperäiselle puolijulkimolle kauhistus. Puolijulkimolla tarkoitan, että tekemäni työ on julkista mutta siihen liittyvä henkilökohtainen julkisuus verrattaen vähäistä. Mieleni blogien suhteen muuttui, kun sain stipendin WSOY:n kirjallisuussäätiön hallinnoimaan Eeva Joenpellon kirjailijakotiin syyskuussa 2009. Heräsi ajatus jakaa kokemuksia tästä hienosta, Vaativan Pitkän Proosan kirjoittajille tarkoitetusta residenssistä -se, mitä edellä mainittu VPP mahtaa sisällään pitää, ei onnekseni liene tarkemmin sopimusehdoissa määriteltyä.
Blogissa käsiteltävät aiheet liikkuvat oletettavasti kirjallisuuden ja muun kulttuurin piirissä. Samalla tallennan muistiin seuraavan romaanini vaiheita mutta myös otteita (videopätkiä ja sarjakuvia) vanhemmista töistäni sekä pidän yllä pienimuotoista talopäiväkirjaa. Onnea sille tielle sitten vain!