JÄLKIJUNA

Mitä pitempään on kirjoittamatta, sen vaikeampaa on aloittaa. Siis blogin kirjoittaminen. Muutenhan kynä sauhuaa yhtenään. On kahdeksan kolumnipaikkaa, pitäsi novelleja pukata ja vielä sitä elokuva-asiaakin esitää. Tulee käännösseminaaria Kätilöstä ja elokuvaa ja teatteriversioita. Jotenkin luulin, että hiljainen vaihe kirjailijan jälkeen alkaisi joulun jälkeen. Mutta tuli Runebergin palkinto ja Blogistanian Finlandia ja sitten on sovittu esiintymisiä tänne sinne sinne tänne. Mukavaa ihmisten kahttp://www.blogger.com/img/blank.gifnssa yleensä on keskustella historiasta ja muustakin, mutta se tietysti vie aikaa varsinaiselta työltä eli kirjoittamiselta. Ja Sammatin keväältä. Kuinka lumi painuu maaa myöten, muurahaiset koettvat keksiä, rakentaako pesä kirjastoon, salonkiin vai pirttiin. Toivoisin, että tekevät päätöksen vasta kun lähden.
Ja onhan tässä ollut muutakin. On julkaistu hieno antologia naisiin Kohdistuvasta vallankäytöstä, jonka suosittelen etenkin äitien hankkimaan tyttärilleen ja tietysti lukemaan itsekin. Nimi on Pimppini on valloillaan vanhan vienankarjalalaisen laulun mukaan ja sitä kuvittaa Hanneriina Moisseisen hieno kirjontatyö. Mukana on niin tutkijoitten tekstejä kuin eturivin kirjailijoitten tekstejä. Kirja jäi huomiotta, kun keltainen lehdistö keskittyi minulle 2008 tapahtuneeseen väkivallantekoon. Joku valopäähän se sitten keksi, että koko juttu olikin vain mainostemppu. Koska olen väsynyt puhumaan aiheesta ja kieltäytynyt julkisesta oikeudenkynnistä eli olemaan syytettyjen penkillä tapauksessa, jossa olen kokijana ja uhrina, linkittelen tässä päivien kuluessa kolumneja, jotka liittyvät aiheseen. Tai ehkä johonkin ihan muuhun.

Pistän tähän perään Helsingin Sanomissa 19.02. julkaistun kolumnini:

Mediapaosta päivää.

Menin kertomaan itseeni kohdistuneesta sieppausyrityksestä. Hetken oli hiljaista, sitten kirja alkoi myydä ja kas kummaa, tarina kiinnostaa.
Ennen varsinaista kohua paheksuttiin, miksi sama lurppa notkuu mediassa kuukaudesta toiseen. Ja tottahan se oli. Mutta sekään ei ole hyvä, jos edes viikon kieltäytyy nassuttamasta julkisilla foorumeilla. Sillä onhan se nyt mediapakoa, antaa viikossa vain kolme haastattelua.
Ei se ole kirjailijan työtä, käskystä hyppääminen ja narrina naurattaminen.
Mediakohussa on kyse raiskausyrityksestä, jonka kohteeksi jouduin 2008. Silloin luulin rikosilmoituksen tehneeni, vaan ilmeisesti en. Nyt virkavalta tutkii ja minä vastailen. Voivat kaarinahazardit ja muut yhteiskuntastailaajat mennä poskilihojaan muualle tärisyttämään.
Mutta kas, on kevät. Hormoni hyrrää niin ihmisellä kuin banaanikärpäselläkin. Kerronkin siksi teille, missä piilee länsimaisen sivistyksen kaunein ydin. Bysanttilaiset ja kreikkalaiset sen aloittivat. Roomalaiset tekivät niistä yleistä kansanhuvia.
Mietin tuossa männäviikolla, notta vallanko sitä sivistysvaltiossa eletään alkuunkaan. Sitten eksyin Yrjönkadun naistenvuorolle ja valaistuin.
Uimahalli! Demokratian kehto. Täällä meillä! Edelleen! Siellä kaikenlaiset kansanosat kohtaavat toisensa ja ihan tasavertaisina. Kai sitä alasti on jotenkin hankalampi kiukutella ja nokkaansa nostella. Ja siksi on tilaa kaikenlaiselle mielipiteelle, nuljuvalle, kimmoisalle, riippuvalle ja riippumattomalle.
Tullessani olin ahdistunut. Tuntui että kaupan kassalla kytätään: Siinä kävelee viekas kirjailija.
Sitten saavuin siihen ainoaan paikkaan, jossa olen yksi kimpale liikkuvaa lihaa, josta altaan reunalla huilaavat naiset ajattelevat tuskin muuta, kuin että kannattikohan tuo tatuointi ottaa.
Uimahalli! Sinne on jokaisella pääsy. Niitä tuetaan julkisin varoin ja se on yksi syy, jonka vuoksi Suomessa elää: Kattava uimaverkosto. Siellä viihtyy ruumis, ja missä ruumis viihtyy, sieltä saa sielukin rauhan. Uimaloissa tapaa uskottavia mummoja, elämäntapalaiskottelijoita, umpikroolareita ja tavanporskuttajia.
Ei täällä mitään Guggenheimeja tarvita, siitä olen kulttuuriministeri Arhinmäen kanssa yhtä pataa. Mennäänkin Paavo yhdessä uimaan! Tai siis ei aikuisten oikeasti mennä, koska suosin naistenvuoroja.
Hienoa tietysti olisi, jos sukupuolisuudet voisivat yhdessä pulikoida ilman rihman kiertämää. Valitettavasti jo roomalaiset hoksasivat: Kaikkien ei kannata nakuilla keskenään saunaa viileämmässä paikassa. Menee hulinaksi.
Käy niin kuin käy tutkimusten mukaan banaanikärpäsillekin. Jos koiras ei saa naaraalta seksiä, se hakeutuu alkoholin pariin. Ja sitten mölistään. Siksi on fiksumpaa, että naiset ja miehet kimppaavat alasti vain saunassa. Kumma juttu sekin.
Yrjönkadun uimahalli on lempipaikkani Helsingissä, keidas rumuuden keskellä. Joka puolelta kuuluu kikatusta, rupatusta ja polinaa. Altaassa lilluu kauniita vartaloita. Kaikenikäisiä, kokoisia, näköisiä.
Reidar Palmgrenin kirjassa Jalat edellä maataan uima-altaan pohjassa. Kokeilin sitä itsekin, ihan vain testatakseni, tekeekö mieli pulpahtaa pintaan.
Suosittelen testiä kaikille, joita pohja vetää puoleensa. Kokemus on vapauttava.
Kuvittele makaavasi Jäämeressä. Yläpuolella leijailee vartaloita, hylkeitä tai merenneitoja. Pian happi alkaa loppua aivoista, tulee unelias olo. Tekee mieli jäädä pohjaan lepuuttamaan. Kannattaako nousta?
Minusta kannatti. Elämänvietti voitti. Kylpylän huuhtelema oli suopea melkein kaikelle maailman typeryydelle. Että jahdatkoot, jos ansalankaa riittää. Jokaisella huvinsa.
Astelin Suomen keväässä ja mietin, että kyllä tätä kuitenkin kelpaa katsella, tätä maailmaa.