Evakko

Sammatin evakkokuukausi alkaa olla ohitse. Joenpellon sukulaiset ovat saaneet nautiskella Vares-Kantolan rauhasta, ja toivottavasti ovat niin tehneetkin. Viinimarjaa, kirsikkaa ja mustikkaa jäi runsaasti poimittavaksi. Minulle pakkoevakuointi on merkinnyt pitkittyneitä sukulaisisvierailuja, matkustelua ja töiden ujuttamista sellaisiin nurkkiin joihin ne eivät olisi kuuluneet. Kuukauden aikana olen ehtinyt käydä Jäämerellä ja Rovaniemellä, osallistuttua pääkaupunkiseudulla erinäisiin kirjanjulkistamisjuhliin ja niiden jälkeisiin ja Oulussa suomalais-ugrilaiseen kirjallisuuskonferenssiin. On tullut istuttua terassilla ensimmäistä kertaa kesässä, tai sen lopussa. On tullut kirjoitettua muutama kolumni. On tullut luettua tuhatkunta tekstiä Martti Joenpolven novellikilpailun tuomarointia silmälläpitäen -neljä valtavaa postilaatikollista kirjekuoria ei ole ilahduttanut kanssa-asujiani laisinkaan. Vaan minkäs sille voi, työt on hoidettava. Se, miten paljon ja hartaasti suomalaiset kirjoittavat, ei tullut yllätyksenä. Vaan raskaaksi kävivät nuo kaikki harmaan ja mustan eri sävyt, kuolema, insesti, alkoholismi, haikeus, muutokset, pelot, työttömyys ja kauna. Onneksi on myös paljon hyvää, ei suomalaisuus niin synkeänä ilmene. Novellin muoto on niin lyhyt ja tiivis, että se tietysti houkuttaa jännityksen luomiseen ääritilanteiden kautta. Parhailta tuntuvat monesti ne, joissa tunnetiloja ei kovastikaan tyrkytellä, vaan annetaan lukijan itsensä ymmärtää Yhden novellin kohdalla piti mennä oikein vessaan vetistelemään, ja hienoja ovat varsinkin vanhemman väen kuvaukset. Niissä luonto kutsuu, veri vetää riiuulle ja välistä koetaan suurta rakkauttakin. Mielessä ovat pyörineet toistuvasti Leevi And The Leavingsin laulun Itkisitkö onnesta sanat: ”Olen pahoillani kaikesta /mua turha pahalla on muistella /Vastaantulijoiden kaistalla /on vittumaista luistella...”
Samaan aikaan pitäisi toteuttaa omia romaanikirjallisia pyrkimyksiään, vaan kun Eevan kirjaston ovet ovat olleet suljetut. Onneksi minulla on tukikohta nykyään myös Eirassa, tosin merinäköala ei liiemmin rohkaise irtautumaan nykyhetkestä Jäämeren äärelle. Muutenkin hirvittää koko romaanin kohtalo, kustannustoimittajan lähtö WSOY:ltä pisti mietteliääksi. Yksi tärkeimmistä ihmissuhteista uhkaa katketa, tekee mieli pistää pää peiton alle ja olla ajattelematta asiaa, Vaan ei auta ja saas nähdä miten käy. Johonkin tätä uutta lehtolastaan pitäisi tyrkyttää ja saada sen jonkun omakseen ottaman. Seuraavaksi on vuorossa kirjasyksy kaikenlaisine kyldyyrillisine kissanristiäisineen, kulttuurijärjestö Kiilan ja Nuoren Voiman Liiton hallitusten vierailu Vares-Kantolassa, mutta ennen kaikkea romaanin saattaminen kustantajan hyppysiin. Sekä tietysti valtava omenasavotta, joka täytyy aloittaa heti takaisin Sammattiin päästyään.