TAKSOLLA PÄÄSEE

Maalla on mukava asua, paitsi että. Kuka tiputtaa lumet katolta? En minä vainen. Kuka korjaa sähköviat, ilmaa ne sen seitsemätsadat patterit, murhaa rotat, kohdistaa antennin? No, huoltomies, myönnettäköön. Mutta entäs kun Renaultiksi kutsuttuun ranskalaiseen ongelmajätteeseen tulee tyyppivika, mites silloin suu pannaan? Silloin ainakin rastapäätä viedään ja lujaa. En ikinä halunnut perheauton yksinhuoltajaksi, vaan sellainen minusta tuli. Maalla on paha olla ilman kulkuvälineitä. Onnikka kulkee ja hevosella pääsee, vaan ei ilman käteistä -eikä Sammatissa tunnetusti ole pankkiautomaattia. Vali vali. Autoon tehtiin juuri tonnin remppa. Aluksi piti uusia vain jakopään hihna, vaan sitten ilmeni tuhat muutakin vikaa. Onneksi sentään runoilijatovereitani naurattaa, että sellaiset asiat kuin jakopään hihna ja takajousi oikeasti ovat olemassa eivätkä mitään kieroa autoilijahuumoria, jonka tarkoituksena on saada viherhippiäinen kiemurtelemaan tietämättömyydessään.
Olen aina ihmetellyt, kuinka Jari Tervon kirjoissa suhaillaan taksilla niin suruttomasti. Itse asuin lapsuuteni Rovaniemen maalaiskunnassa eikä meillä taksolla menty. Vaan silloinpa eivät uo aikataulutkaan niin minuutin päälle olleet. Tökötettiin suksien kanssa tien poskessa odottamassa linjavaunua, joka tuli kerran tunnissa jos tuli. Jollei tullut ysiltä, niin sitten kympiltä. Pysäkiltä ei voinut poistua, koska joskus onnikka oli puolikin tuntia myöhässä. Ei se muistaakseni sen pahemmin hermostuttanut. Nykyään hermostuttaa. Joku on keksinyt, että on kätevää kun suuri joukko ihmisiä on samassa paikassa sekunnilleen samaan aikaan. Tämä pätee esimerkiksi kokoustamiseen. Silloin pitää varata aikaa kaikenlaiseen kelirikkoiluun ja ruuhkailuun, tunnissa kerkeää Sammatista Eiraan jos hyvin käy. Useimmiten ei käy. Astetta vaikeammaksi meno muuttuu, kun autoa ei ole. Taksolla on menty useampaan otteeseen kauppaan, kylille, postiin, autokorjaamolle ja ties minne. Mummon ysikymppisille sentään vuokrasin auton. Tuhatviisisataa kilometriä viikonlopun aikana ei ole halpaa eikä hauskaa, mutta tulipahan mummo laulatettua ja kukitettua perusteellisesti. Onnea vielä kerran maailman parhaalle mummolle!
Nyt on taas auto millä saastuttaa. Vaan kohtapa loppuukin Suomen talvi ja lennän Afrikan lämpöön. Tosin sieltäkin käsin täytyy vierailla Jäämerellä tiuhaan, romaani kun ei vieläkään ole valmis. Mutta nimi on Kätilö ja ensi syksynä ilmestyy. Sanokaatte minun sanoneen.