PASIANSSI

Pelaan romaanipasianssia salongin lattialla. En edes osaa pelata pasianssia. Ei liene oikea aika ruveta lukemaan Stephane Mellarmen Nopanheittoa (WSOY, 2006). Nyt ei valitettasti olla tekemisissä pelkän kielen tasolla. Pitäisi kuljettaa kahdentoista ihmisen elämää keskellä Lapin sotaa. Jotkut pitää pelastaa ja jotkut tyrkätä kalliolta. Ei auta. Kustannustoimittaja on hyvä olla olemassa, varsinkin jos sattuu olemaan sellainen kuin minulla. Melko vääpelimäinen käsky kuuluu: Lisää rakennetta, vähemmän hölynpölyä. Ja kas, hölynpölyä harjata saakin aikamoisella sudilla tekstistä. Mieleen tulee sellaisia esimerkkilauseita kuin: ”Hänen suurin ulokkeensa oli korva” ja ”Kauempana näkyi tatti.” Hyvänen aika. Poistin juuri suuren osan luvusta, joka alkoi sanoilla: ”Lapsuuteni oli sellainen kuin lapsuudet yleensä. Mitätön.”
Vares-Kantolassa kukkivat valkovuokot ja idän sinililjat. Jos ehtisin, kävisin taistoon kohta herääviä nokkospuskia vastaan. Vaan ei. Pakko painaa pitkää päivää sisätiloissa ja vailla humpanhäivää. Jos kirjoitan joka päivä 20 liuskaa, pysyn aikataulussa. Kuulostaako mahdolliselta? Ei kuulosta eikä ole. Yritettävä kuitenkin on.
Samaan aikaan toisaalla eli ihmisten ilmoilla ovat käynnissä erilaiset kirjalliset hulinat. Kaikista ei tohdi kieltäytyä. Nuoren Voiman Liiton entisen puheenjohtajan Eino Santasen läksiäisiä vietettiin tällä viikolla melko perusteellisesti. Illan kunniaksi limbottiin Minotaurus-naamio päässä ja taisin heittää muutaman kuperkeikan DTM:n lavalla ( Eino kielsi laulamasta, ja mitä sai – pyllyntäydeltä minun ja uuden puheenjohtajan Laura Lindstedtin painia, oma syy!). Vaan miten käy kaikenlaisten kokousten, kiertuejärjestelyiden ja ennen kaikkea missä välissä valmistuvat kaikki luvatut esseet ja niin edelleen. Jos kaksitoista tuntia päivässä ei ole tarpeeksi niin kuinka monta on?
Nuoren Voiman Liiton 90-vuotissyntymäpäiville lienee paras suuntautua. Sitten pitäisi jaksaa kaksi kiertuetta kesäkuussa. Ensin Nuoren Voiman Liiton keäskiertue Baltia-Puola-Saksa -akselilla ja sen jälkeen seuraavana päivänä lähteä bändikiertueelle samoihin maihin, kierros menee onneksi sentään kellonvastaisesti Ruotsi-Tanska-Saksa-Puola-Baltia. Sammatissa hevoset hirnuvat, suvi tuoksuu, uusi kissaeläin on löytänyt tiensä pihapiiriin. Ensi viikolla raivataan risuja. Vaan hyvyyttä on että kauniit ystävänpuolet saapuvat pitämään vahtia kirjailijalle joka toikkaroi romaaninsa keskellä aamutuimaan saakka. Sellaista ystävyyttä on hankala torjua. Tai kiistää.

PS: Heja Suomi! Jos Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa, lupaan kiittää tulevassa kirjassani kaikkia joukkueen jäseniä.