HULAHULA RUNRUN!

Romaani on kustannustoimittajalla, huhhei tralleraa! Kuten asiaan kuuluu, hävisi romaanista viime hetkellä 20 viimeistä sivua ja tarvittiin teknisiä apujoukkoja Jyväskylästä, Nakkilasta, Turusta ja Kalliosta ennen kuin kovalevyltä saatiin kaavittua ymmärrettävää tekstimössöä, sitten vielä 52 unetonta tuntia ja horjuinkin jo Bulevardille palauttamaan tekelettäni ja horinoimaan hajanaisista tulevaisuudensuunnitelmistani
Läksin siitä samoilla silmillä Nuoren Voiman Liiton HULAHULARUNRUN- kirjakiertueelle. Kirjakiertueen nimi syntyi eräänä idearikkaana baari-iltana, ja sitä on selitelty myöhemmin niin dadaistisella sanaleikittelyllä että 90-vuotisjuhlaa viettävän liiton nuorekkaalla ja dynaamisella asenteella. Mene tiedä, hulahulavanteet olivat ainakin mukana ja todistettavasti ainakin puheenjohtaja Laura Lindstedt osaa sellaista hytkyttää kaulansa ympärillä varsin mallikkaasti.
Oikeastaan kiertue oli alkanut jo muutamaa päivää aiemmin Tallinnasta, mutta kirjakiireiden vuoksi jouduin lentämään Varsovaan. Jokin oli mennyt pieleen lippuvarauksissa, ja tapasimme Jarkko Tontin, Aina Bergrothin ja Mikko Rimmisen kanssa Kööpenhaminan lentokentällä. Muutaman mutkan kautta päädyimme sentään Puolan ilmatilaan. Varsovasta löysimme muun mutapainijoukkueen, eli kirjailijat Laura Lindstedtin, Kaisa Ijäksen, Eino Santasen, Pauliina Haasjoen, Aki Salmelan, Katariina Vuorisen, tutkija Kaisa Kaakisen, toiminnanjohtaja Laura Serkosalon, yleismies Miikan sekä äkäisen virolaiskuskin, joka ilmeisen vastenmielisesti oli rutkuttanut seurueen Baltian lävitse Puolaan.
Kiertueen ilmapiiri oli sekä ilahtunut että intensiivinen. Varsin vapautuneesti otettiin kantaa kanssamatkustajien elämäntilanteisiin ja sotkeuduttiin erilaisiin pseudokirjallisiin pohdintoihin kunkin tuotannosta ja niiden julkaisukelpoisuudesta. Hauskaakin oli, vaikka hajuhaitoilta ei tyystin vältytty. Kaksi vuotta sitten NVL:n kesäkiertueella seikkaili mukanamme kyseenalaisen tuoreusasteen omaava kananmuna. ” Se oli humanismin muna”, silloinen puheenjohtajame Eino Santanen mynisi. Tällä kertaa finlandisti Mikko Rimmisen povitaskuun ilmestyi puolalaiselta aamiaiselta humanismin munakokkeli, ja sinne se taisi loppureissun ajaksi jäädä. Muutenkin kauhottiin syvällä kulttuurintutkimuksellisessa pallomeressä. Puolan Lodzissa penättiin suomalaisten kirjallisuudentuntemuksen perään ja Berliinin Suomen Instituutissa partatädit kummastelivat meikäläisen riimirunon vähyyttä. Yleisesti ottaen kuulijasto oli kiinnostunutta, jopa intoisaa.
Oma lempitapahtumani oli viimeisen illan keikka LCB:ssä. Wanssee-järven rannalla sijaitseva yksi Saksan arvostetuimmista kirjallisuuuskollegiumeista, jossa ttulikin vietettyä Filin stipendiaattina kaunis huhtikuu männävuonna. Kiltisti sielläkin tönötettiin ja kuunneltiin Jarkko Tontin, Laura Lindstedtin, Mikko Rimmisen, Katariina Vuorisen ja allekirjoittaneen saksannoksia. Tosin omalla kohdallani esiintymistä häiritsi erinäinen köhimyksellinen ja aivastuksellinen tendenssi, johon muuten syyllistyin viime kerralla siellä esiintyessäni myös. Silti olen tyytyväinen. Syyskuussa ilmestyvästä romaanistani on jo tehty etukäteen näytekäännöstä latviaksi, puolaksi ja saksaksi. Varsinkin Saksassa ilmeni kovasti kiinnostusta Kätilöä kohtaan. Sinänsä se ei ole ihme, onhan kyse saksalaisen SS-upseerin ja suomalaiskätilön rakkaustarinasta II maailmansodan aikaan. Toisaalta luulisi, että saksalaiset olisivat saaneet maiskutella menneisyydellään niin kyllin, että joka lukija kärsisi Hitler-ähkystä ja marssisi lähimpään wurstilaan heti kun sellaisilla korteilla ryhdytään lätkimään. Vaan ei. Ilmeisesti ihmiskunnan märkäpaiseita on syytä sorkkia edelleen, eikä pohjoisten vankileireistä ainakaan tietääkseni ole kirjoitettu liiemmin fiktiota. Saas nähdä kuinka Kätilö-paran käy.
Kotisivut avautuvat ihan kohtsillään!


Huomenaamulla alkaa seuraava kiertue. Jonkinlainen psykogeneettinen fuuga eli pakkovaellus on kirjan valmistumisen äärellä käynnissä, kun ei malta yhtä täyttä vuorokautta Suomessa viettää. Läksemme Confusa-bändin keralla kiertämään Eurooppaa päinvastaiseen suuntaan kuin edellisviikolla runoilijoiden kanssa. Berliinissä ollaan tuuttaamassa ensi maanantaina, mikä nauratti paikallisia toimittajia kovasti. Vielä enemmän naurattanee, jos eksyvät paikalle. Paikka on nimittäin melko mutkaton vallattu talo Kreutzbergissä, ja pramean LCB:n kartanon jälkeen voi vain iloita, kuinka monta kulttuurista kerrosta Berliinin kaltaisessa suurkaupungissa on ja kuinka hienoa on päästä niistä nauttimaan. Sitä paitsi Berliini on paikka, jossa kulttuurit ja sosiaalikerrostumat sekoittuvat luontevalla tavalla. Tervetuloa punkkarit lukuiltoihin. Tervetuloa kukkahatut vallattuihin taloihin viihtymään! Mutta tästä myöhemmin lisää, nyt tämän tädin täytynee hieman nukkua ennen uutta koitosta.