Confusa-bändin jokakesäinen Euroopankiertue loppui viimein. Traditio on, että 5-8 suhteellisen selväjärkistä aikuista ihmistä ahtautuu katiskaa muistuttavaan pakettiautoon ja kiertää akselilla Baltia-Puola-Saksa-Tanska-Ruotsi. Artisti maksaa. Ainakin loppupeleissä. Ainaisia jännitysmomentteja ovat mm. hajoaako auto, varastetaanko keikkarahat, hyökkäävätkö natsit ja kestääkö laulajien ääni. Maksetaanko keikkaliksoja, saako basisti tarpeeksi ruokaa ja hajoaako hammas. Tällä kertaa vain muutama vakituisista riskitekijöistä toteutui. Itseltäni lyötiin mikrofoni suuhun niin että hammas lohkesi, autoon murtauduttiin, keikkaliksoista oli pula, yksi keikka peruttiin ja natsiuhkaa vilauteltiin taas siellä sun täällä, vaikka omien nykyisten kokemusteni mukaan natsit ovat enemmänkin pihatonttuja muistuttavaa kulttuurirekvisiittaa kuin akuutti fyysinen uhkatekijä suurimmassa osassa Baltian maita ja Itä-Eurooppaa. Aina nämä 20+ -anarkistit niistä jaksavat kuitenkin vouhottaa. Pitäisi tehdä sitä ja tätä, hutkia halolla ja pesäpallomailalla tuntemattomia ihmisiä. Pelätä keikkapaikan takahuoneessa josko joku halailua vaille jäänyt nutipää keksii saapua polttopullon kanssa riehumaan. Kysymys kuuluu, miksi helvetissä minun pitäisi ryhtyä katutaisteluun jalkapallohuligaaneihin verrattavissa olevia nuorisoryhmittymiä vastaan varsinkin, kun "oman puolen" eli anarkistien näkemykset tuntuvat välillä vähintään yhtä fasistisilta (Esim. poliisia vastaan pitää hyökätä, koska poliisivoimat ovat väkivaltakoneiston tunteeton jatke eikä yksilöistä koostuva joukko ihmisiä . Tietyn ammattiryhmän edustaja siis on automaattisesti epäihminen ja kaikenlaisen moraalisten käytösnormien ulkopuolella. Siksi poliisia saa kivittää. Mutta jos poliisi pamputtaa takaisin, se on väärin se.).
Hyvää keikkaa tehtiin silti ja taas. Punk Illegal Munkendalenissa oli sen verran hyvä avauskeikka, että paremmaksi on vaikea pistää. Hampurissa soitimme punklegenda Doomin kanssa ja nappasimme laulajan mukaan Berliiniin. Meitä oli varoiteltu miehen väkivaltaisesta luonteesta, mutta kovin leppoisaksi osoittautui tuo huligaani, örisipä vain itsensä Tegelin lentokentälle ja esitti yksinhuoltajaisän rooliaan niin hyvin että meinasi tippa housuun herahtaa. Berliinin Köpin keikka oli maanantaiksi loistava, jonka jälkeen odotukset Puolan suhteen olivat korkealla. Yleensä Puolassa soittaessaan ei tarvitse paljoa jalkaa maahan asettaa, kun yleisö villiintyy. Varsovassa tuli stoppi. Keikka oli järkätty viime hetkellä eikä minkäänlaista mainontaa harjoitettu. Äänentoistolaitteisto puuttui ja miksaaja oli sen sorttisessa sekavuustilassa ettei mistään mikityksestä meinannut tulla mitään. Mikrofoneja ei nimittäin ollut. Omia mikrofoneja ei saatu käyttöön, koska kuski Pekka oli jättänyt avaimet autoon (olisi käynyt kelle vain, anteeksi vain Peksi!). Onneksi järjestäjistä löytyi myös muutama vanha autovaras, ja pakettiautoon livahdettiin puolen tunnin yrityksen jälkeen. Nyt auto on siis todistettavasti yhtä murtovarma kuin keskimääräinen pääsiäismuna. Kun mikrofoniongelma oli selvitetty, tehtiinkin soundcheckiä perusteellisen puolentoista tunnin ajan, jonka jälkeen keikkapaikan viimeisetkin asiakkaat olivat häipyneet ja saimme soittaa lähinnä innokkaalle miksaajalle ja baarimikolle. Hyvä mieli tulee sellaisesta. Kitaristin kanssa istuimme pohtimassa aamuviiteen, mikä ihme saa aikuisen, suhteellisen terveen henkilön ahtautumaan vuosi vuoden jälkeen pakettiautoon, jonka turvallisuus autobahnalla on jotakin katiskan ja susiansan välimaastossa ja kiertämään ympäri Eurooppaa viihdyttämässä joukkoa käyttäytymishäiriöstä kärsiviä nuoria. Voisihan tässä esimerkiksi viimeistellä romaania tai valmistella käsikirjoitusta, johon muuten tipahti elokuvasäätiöltä apurahaa (Terveisiä vain Jukka Asikaiselle, olet hieno mies!).
Sympaattisin yöpymispaikka: Eläkeläiset- yhtyeen puolalaisverion laulajan perheen luona. Aikamiespojan huone oli vuorattu Eläkeläiset –julisteilla ja keskustelua käytiin lähinnä yhtyeen kappaleiden sanoin. Kuten:
-Köniinsä sietäisi julma sakemanni.
-Humppasi vaan kun paloi Rovaniemi.
Sellainen ei ole tervettä. Sen sijaan seura oli hyvää ja rattoisaa. Aamulla hyvästeltiin isät ja äidit ja saatiin evääksi omenoita ja sämpylöitä. Sellaisen ystävällisyyden vuoksi saa anteeksi varsin kyseenalaisen kiihkeyden perustaa cover-bändin cover-bändi.
*Nimi viittaa youtubessa viljeltyyn pätkään Up to the ass of Timo, jossa rallikuskin kartanlukija saa törmäyksen seurauksena epämiellyttävän vieraan takalistoonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti