Olisit sinäkin hauskempi, Katja!

No niin. Tänä syksynä tapetilla ovat naiskirjailijat, jotka kirjoittavat historiasta. Ja se on sitten ihme se. Mutta olen tyytyväinen, mikäli aiheistani puhutaan. Naisista sodassa, Suomen osuudesta Lapin vankileireihin, asevelisuhteiden katkeamisesta ja Lapin sodasta 1944-1945. Kirjailijalle ei mikään ole suurempi kammotus kuin hiljaisuus. Mitä sitten, jos kukaan ei ole ottamassa vastaan viestiä? Sen muistin taas, kun olin Taiteiden yönä puhumassa kirjastani WSOY:n Bulevardin kirjakaupassa. Paikalla ei olisi ollut ketäään ilman muutamaa ihanaa ystävääni, jotka olivat raahautuneet minua katsomaan. Kiitos söpöläiset!
Myöhemmin menimme ystävä/kirjailijaporukalla syömään venäläisravintola Kynsilaukkaan. Blini maistui ja palvelu oli altista, sillä osa tarjoilijoista oli itsekin opiskellut kirjallisuutta yliopistolla (siitä taas muistin, kuinka onnekas olen kun saan tätä ammattiani harjoittaa). Jotenkin ikävä tunnelma sen sijaan sikisi, kun nimeltä mainitsematon esikoiskirjailija halusi haastaa minut. Miksi historillinen romaani? Eikö se ole pakenemista mielikuviin ja epätarkkoihin faktoihin? Miksen halua kirjoittaa nykyisyydestä? Mikä vaivaa, kun haluan piiloutua keksittyjen hahmojen ja tilanteiden taakse? Ei sellainen ole todellista. Miksen halua tehdä kaupunkiromaania, vaikka lappilaisen pakkomuuttajan silmin? No niin. Mielestäni juuri historiasta kirjoittaminen avaa näkökulmia nykyisyyteen, sillä historiaa kirjoitetaan aina tästä päivästä käsin, ja siinä heijastuvat nimenomaan oman aikamme moraaliarvot.
Kenties palaan seuraavaksi tuttuihin ja hyväksi koettuihin esikois/naiskirjailijoiden teemoihin, kuten: ”Mulla on/oli erikoisvaikeaa (koska olen erikoinen).” ja : ”Lapsuuteni oli aika paska.” Kelläpä meistä ei olisi ollut hankalaa. Itsellänikin on/oli. Olen toimittamassa ensi kevääksi antologiaa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta vallankäytöstä. Siinä jos missä on kysymys ajankohtaisesta aiheesta: nyky-Suomesta ja 70- ja 80-luvun kasvattamamista naisista. Jos se ei nyt sitten ole tarpeeksi ajankohtaista ja viiltävää, niin en sitten tiedä millä tätä naukuvaa kirjallista kansaa tyydyttää.
Ja sitten vielä nämä kirjojani lukemattomat tahot, jotka ovat valmiiksi ottaneet asenteen, että olisit vähän hauskempi. Et aina valittaisi. Kieltäni on sanottu tummaksi. Ei se kieli tummaa ole, se on elävää, rajua, lihallista ja mielestäni hauskaakin. Aiheet ne tummia ovat, sillä mitä rankempi aihe, sitä enemmän lukija tarvitsee aiheita nauraa. Alkaisin kutsua itseäni tummien vesien tulkiksi, jollei Hotakainen senkin olisi varastanut. Niin kuin hautakiveeni niitattavan lauseeen: ”Oli ilo elää, mutta vaikea vaieta.” Löytyy Hotakaisen Klassikko-romaanista.
Onneksi WSOY on vanha ja kunniakas kustantamo. Sillä on varaa mennä moneen suuntaan. Sinne mahtuu Kätilön kaltainen romaani, joka kertoo historiallisiin kehyksiin istutetun rakkaustarinan. Ja rakkaus on universaalia ja ajatonta. Ei sitä keksitty 1800-luvulla romantiikan aikakaudella ja porvariston lisääntyneen vapaa-ajan vuoksi, kyllä sen voi lukea Raamatun Korkeasta veisusta, Gilgameshista ja Kreikan tarustoista.

Sitten on tietysti vielä tämä tekninen puoli, johon ei liity lempi ei leiskunta. Nyt pitää enää tarkistaa: Miinanraivaus Lapissa. Kuinka monta ammusta löydettiin Pohjois-Norjasta? Suulien levinneisyys, korppien esiintyminen Petsamossa. Entä villi-inkiväärin levinneisyys, rätvänän kukinta-aika. Milloin pesikään varhaisimmillaan tiira ja käyttikö kansa 4o-luvulla ilmaisua allergia ja sanontaa ”jäitä poltellessa”? Jossain vaiheessa pitää ymmärtää hellittää. Ainakin siinä vaiheessa, kun aamuyö kello kolmen soitto ei-niin-hyvälle ornitologiystävälle tuntuu ihan relevantilta ajatukselta ja hyvältä tavalta edistää romaania. Varsinkin siinä kohdassa kannattaa mennä nukkumaan, kun romaani alkaa muistuttaa tekstin vasemmassa yläkulmassa esiintyvää scrable-lautaa.
Kiitos ystävät kun jaksatte! Kiitos kustannustoimittajalle ja graafikolle, jotka jaksavat! Nyt vielä viimeinen työyö ja sitten romaani painoon.

PS: Tiistaina paluu Sammattiin. Siellä alkaa sitten omena- ja sienisavotta ja paikkojen hiljainen laittelu talvikuntoon. Hyvä päästä kotiin taas!