Yllä kuumaisema ja Sammatin Vares-Kantolan tunnusmerkki eli vares.

Tervetuloa Katja Ketun ja WSOY:n hallinnoiman Eeva Joenpellon kirjalijakodin blogiin.
Näillä sivuilla kirjailija kertoo seuraavat kolme vuotta työstään ja havainnoistaan kulttuurin saralla, mutta säilyttää silti jonkun tolkun paljasteluissaan.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

NYPPII

Taas on se aika vuodesta, kun Eevan sukulaiset saapuvat nautiskelemaan kartanon iloista. Kirjailija tuupataan tylysti evakkoon kuukauden ajaksi. Sukulaisia varten pitää myös hävittää kaikki todisteet kirjailijan olemassaolosta. Sitä varten on saanut kuurata saunaa, polttaa roskia, kanniskella sohvia ja muita mööpeleitä. Seuraavaksi pitäisi siirtää siskon pesukone. Sitä saakin vähän monta kertaa miettiä, että miten se yksin onnistuu. Ai että on hauskaa, varsinkin kun olisi tuo yksi romaani joka pitäisi saada taittoon. Oikeastaan se pitäisi saada taittoon huomenna, vaan sepä ei onnistu, koska pitää muuttaa. Voi yhren kerran. Jos joskus on osunut muutto huonoon aikaan, niin se on nyt. Eikä aikataulusta voi lipsua sentin senttiä, eipä tietenkään. Mikä se semmoinen kirjailijatalo on josta kirjailija ajetaan ulos kun pitäisi pakertaa sitä ittiään, eli vaativaa proosakirjallisuutta, kuten Eevan testamentissa kuvailtiin taloon soveltuvaisia kirjailijoita ja näiden töitä. Vaativaa on nyt kyllä, ainakin tekijälleen. Kun romaani on valmis, niin painun Punaiselle merelle sukeltamaan ja kuristan ensimmäisen hain joka tulee siihen viereen eviään leyhyttelemään. Se on sitten sovittu. Että pitäkää kurjat varanne, te merten tympeät muuttokriitikot.
Muutenkin nyppii. Kaikenlaiset oikeistohihhulit nyppivät. Päivi Räsänen nyppii. Norjan ammuskelun jälkeen Räsänen oli sitä mieltä, että turvallisuuspolitiikkaa pitää tarkistaa. Ja maahanmuuttoa. Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei oteta tänne lisää niitä erivärisiä ja -uskoisia, koska joku voi suuttua ja alkaa ammuskella demarinuoria. Tervetuloa vain Suomeen, terroristit! Me kyllä taivumme kaikenlaisiin vaatimuksiin. Keksikään vain, kuka lakupetteri keljuttaa eniten, niin me vaikka tuikkaamme sen tuleen ettei terrosistin tarvitse itse vaivautua. Jussi Halla-ahon kommentit Norjan tilanteen jälkeen ovat olleet yhtä älykkäitä kuin munamiehen mokellukset. Paitsi että munamies on hauska kaveri, sellainen valkoinen hössöttäjä. Munamiehestä me pidämme. Hieno persoona! Kun taas nämä Halla-aho -no valkoinen hössöttäjä myöskin. Mutta hänestä emme pidä. Kuka tahansa tunteva ihminen pahoinvoisi, jos hänen kirjoituksensa olisivat olleet innoituksena joukkomurhaan. Vaan ei. Piiruakaan ei kannata antaa periksi. Halla-ahon eiralaisrauhaa vaanivat edelleenkin homot, muuumaalaiset ja muslimihihhulit. ”Maahanmuutto on hanurista.” Minä tiedän kyllä yhden kansanedustajankin, joka on hanurista. Ei, kun tiedänkin niitä useampia. Ja voisiko sen keskustelualoitteen nyt vihdoinkin ottaa pois niiltä maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvilta nettitrolleilta? Kun ei enää jaksaisi sitä hyssyttelyä ja syssyttelyä ja sananvapauspotaskaa. Ja muuten, jännä juttu kun Norjassa ammuttiin juuri demarinuoria. Suurista puolueista Suomessahan juuri demarit lähtivät vaalien alla flirttailemaan rasismin kanssa. Maassa maan tavalla ja niin edelleen. Ei herramunvereni. Nyt pitää jatkaa pakkaamista, muuten katkeaa päästä suoni ja Eevan sukulaiset saavat traumoja, kun löytävät kesäparatiisistaan kuolleen kirjailijan. Ja niitä omenoita on sitten paree jättää mullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti