Ajasta

Ihmisellä on paitsi tarve nitistää sekuntiviisari nykyään, myös peilata menneisyyttä. Historiankirjoitus kertoo nimenomaan tästä ajasta. Tänä vuonna on ilmestynyt paitsi muutamia hienoja toiseen maailmansotaan sijoittuva romaani, myös Ville Suhosen Jäämeren marssi, joka muuten esittelee mm. lohjalaisen kaivosjohtajan edesottamuksia venäläisten vankien riistossa. Mikä ei sinänsä ole mikään hämmästelyn ja kummastuksen aihe. Ryssäviha oli sotien aikaan ihan yhtä yleistä kuin junttius lokeilla.
Tätä taustaa vasten ei pidä ymmärtää väärin seuraavaa. Toisesta maailmansodasta ja sen jälkiseuraamuksista puhutaan uusin sanoin ja näkökulmin. Yhteiskunta on sitä terveempi, mitä avoimemmin historiasta ja sen kipupisteistä keskustellaan. Kätilö-romaani on saanut hyvän vastaanoton sekä lukijoiden että kriitikoiden parissa. Sitäkin arvokkaampaa on tuki ja arvostus, jota olen saanut kustannusyhtiöltäni. Kustannustoimittajani Lari Mäkelä ja markkinointipäällikkö Kaisa Hyväri ovat tehneet hyvää työtä kanssani ja puolestani. Kaisalla on ollut aikaa pikkumaisille ongelmilleni kautta linjan ja Lari on sekä pukannut Kätilöä kanssani synnytyslaitokselle että minut bussiin ja taksoon, kun kirjailija selvästikin on liian väsynyt juhlimaan mm. Turun kirjamessuilla. Lukijapalaute on ollut niin hyvää, etteipä tässä muuta voi kuin hissukseen hyristellä ja olla onnellinen. Viesti on lähetetty ilmaan ja ilmeisesti siitä on joku saanut kopin.
Aika romaanin kirjoittamisen jälkeen on outoa tyhjäkäymistilaa. Vaikka tulevaisuus turskii käsikirjoittamista, antologian kokoamista, uutta romaania ja kaikenlaista muuta, hiippailee sielun syvissä sopukoissa jokin onttousolio ja vaatii vielä kerran palaamaan Jäämeren rantaan lokakuussa 1944. On pakottauduttava luopumaan maailmasta, jonne on voinut luiskahtaa kesken tympeiden ihmissuhdekeskustelujen, ahdistavan kokousjaanauksen ja järjestön tiliselvitysten.

Kaikkein hankalinta on palata normaaleihin päiväkäytäntöihin. Romaanin kirjoittamisvaiheessa aika jakaantuu lukuihin ja liuskoihin, jotka pitää saada valmiiksi tiettyyn kellonlyömään ja päivämäärään mennessä. Työtä voi tehdä öin ja päivin, mutta se on tavallaan mukavaa ja turvallista olemassaolon aikaa. Kätilön kohdalla vietin suuren osan valveillaolostani fyysisesti salongin lattialla kontaten, henkisesti Jäämeren rannalla, luetteloin lääkeannoksia, mietin SS-unovormuja ja piikkilanka-aitoja mutta myös rakkautta, joka romaanissa on kantava teema. Sellainen on puhdistavaa. Jokainen tunnistaa sen irtaantumisen lukiessaan hätkäyttävää kirjaa, katsoessaan elokuvaa tai urheiluottelua. Se on unelmien ja mahdollisuuksien aikaa. Toki se on toiselta nimeltään valhetta ja eskapismia, joka tyhjentää mielen todellisuuden taakasta. tässä tapauksessa erona tietysti on se, että pakomatka on luotava itse sana sanalta ja lause lauseelta. Koko ajan tietää, että täältä on pian lähdettävä. Jossain tuolla velloo se maailma, joka pakottaa syöksymään raitiovaunuihin ja toiset niiden alle, siellä tehdään ja saadaan koliikkivauvoja, jaetaan kasvatusohjeita ja puidaan budjettiriihiä. Se on se maailma, johon lopulta on hyvä palata. Se on maailma jossa on kaunis syksy, sienimetsiä ja vaellusta Lapissa. Mutta samalla se on maailma, jossa pitää olla läsnä, hiukset suunnilleen oikein päin aseteltuina, sanavalmiina ja reippaana. Siinä, tai siis tässä maailmassa -täällä vaaditaan paksua nahkaa. Loukkaantua ei saisi oikeastaan mistään. Ja kaikkein pahinta tietysti on, jollei heti ole itse tasoissa ajassa olemisessaan. Menee sopimaan asioita päälletyksin ja muka tyystin syyntakeettomasti. Minun piti esiintyä Sammatin kirjastossa keskiviikkona. Siitä oli mainos lehdessäkin ja etukäteen olin intoillut, että vihdoin pääsen kotikulmille esiintymään. Vaan ei. Kustannusyhtiö oli sopinut minut Ouluun ja Kuopioon kirjakauppaesiintymisiin. Ja kyllä, olin lupautunut sinnekin epähuomiossa. Nyt kyllä kaduttaa. Ketään ei toki naurata se, että olin mekko ojossa suuntaamassa Lohjan Suomalaisen Kirjakaupan kirjalliseen iltamaan kuukautta ennen oikeaa päivämäärää. No niin. Oma syy, osta kalenteri, palkkaa sihteeri ja aikuistu. Ja anteeksi Sammatin kirjastolle, joka näki vaivaa esiintymiseni tähden. Seuraavan kerran paikalle vaikka pää kainalossa.
Vaan kokonaisuudessaan elämä näyttää hymynaamaansa. Maikkarin Huomenta Suomi kävi jututtamassa ja kuvaamassa kuinka harhailin pitkin Joenpellon kartanoa Sammatti-seuran teemuki hyppysissäni kaikesta mumelluksesta huolimatta voinemme olla ylepitä tästä: osasin kävellä pirtistä salonkiin ja kirjastoon ihan itse ja kertaakaan kaatumatta.

PS: Nyt on käyty kirjavierailulla Oulussa ja Kuopiossa. Olisi jäänyt menemättä, jos WSOY:n ystävällinen henkilökunta ei minua sinne olisi ohjeistanut. Kuopiosta lähtiessä meinasin astua Kreikan koneeseen. Olisi ehkä kannattanut.