Kymmenen hyvää

Vares-Kantolassa juhlittiin ystäväporukalla itsenäisyyspäivän aaton aattona. Oli ruokaa ja juomaa, orkesterit soittivat alakerrassa (yläkerrasta luovuttiin horrostavien lepakoiden ja niiden talvirauhan vuoksi). Kristallikruunu säilyi ehjänä, sauna lämpesi ja ylipäänsä, niin, kyllä meillä kaikilla oli niin mukavaa.
Kaikenlainen juhlistus ja työvire eivät tietenkään kulje käsi kädessä. Jos on aamuun saakka lillinyt poreammeessa ja nuollut kermavaahtoa Nahkahousuntiellä, tietää jo keskipäivästä, että lauseenmuodostus on iltaa kohti laantumaan päin. Pikkujoulukimara katkesi osaltani WSOY:n Valkoisiin Glögeihin. Niitä läksin juhlimaan silkkimekkoon ja korkokantakenkiin sonnustautuneena. Ajoin ojaan. Perheautoa kolmatta tuntia ylös hangesta lapioituani olin päässyt tilaan, jossa harkitsin koko auton valelemista bensiinillä ja tuikkaamista tuleen. Siitäkään tosin ei olisi tullut mitään, olin unohtanut täyttää varakanisterin.
Istuin tienposkessa, poltin tupakan toisensa perään ja annoin huutia kaikenlaiselle yksinapaiselle maailmanpolitiikalle, ilmastonmuutokselle, äärioikeistolaisille, tupakkalaeille, turkiskuoriaisille, ylimielisille rokkareille, munattomille perheenisille, juoppohulluille taiteilijoille. Kävin läpi kaikenmaailman erot, kuolleet ystävät, hengenvaarassa olleet sukulaiset, rahaongelmat, katkenneen jalan, vihakirjeet, kissaikävän ja tulin siihen tulokseen, että universumihan selkeästi vittuilee nyt. Tähän ajatukseen sisältyy tietysti sellainen päätelmä, että kaikki tuo tyystinen muu, itsen ulkopuolinen maailma jollain tavalla korreloisi oman ontologisen statuksen kanssa. Muistinpa erään vanhemman kirjailijan lohdutuksen sanat, kun jäin vaille erästä kirjallisuuspalkintoa:
-Nyt saattaa kirpaista, mutta kannattaa muistaa yksi asia. Universumi ei kerta kaikkiaan välitä.
No näin. Kaivoin auton lumesta ja läksin huristelemaan kohti pääkaupunkiseutua. Juhlien jatkoillekin ehdin vielä varsin hyvin.

Keksin ajaessani ihan kiusallani kymmenen hyvää asiaa, jotka tänä vuonna ovat puhtaasti ilahduttaneet ja tuoneet hyvää mieltä:


1.Sammatin sauna. Selkeä ja helppo valinta. Kiuas mallia AK-47 lämpiää hitaasti, mutta on vaivan arvoinen. Lumikylvyt löylyjen seassa pirskahtelevaiset.
2.Villa Linna Ranskan Maintenonissa. Raskaan talven jälkeen parhaan ystävän kanssa lomailemassa. Pyöräilyä, rose-viiniä ja käynti Jim Morrisonin haudalla. Se käynti piti suorittaa samaisen ystävän kanssa jo puoli elämää sitten, vaan tulipa tehtyä nyt kumminkin. Viskipullo oli vaihtunut kukkahattuun, voi häpeä.
3.Jäämeri. Matka Kilpisjärven kautta Altaan, siellä kalliomaalaukset.
4.Pimppini on valloillaan! Kustannussopimus naisiin kohdistuvasta vallankäytöstä. Mukana sellaisia hienoja kirjailijoita kuin Rosa Liksom, Anja Snellman, Tuuve Aro, Riikka Pulkkinen, Johanna Sinisalo, Riikka Ala-harja, Miina Supinen ja Leena Parkkinen.
5.Eiran merinäköala. Kaupunkiasunto, tai paremminkin huoneennurkka, jonne kellahtaa kun kylillä joutuu viipymään yli yön. Yölläkin pitää herätä kurkistamaan ikkunasta. Näköalan takia en hennoisi luopua tuosta sitten ikinä, vaikka varallisuustilanne luultavasti pakottaa siihen ensi vuonna.
6.Uintiretket kesävieraiden kanssa. Ylipäänsä kesävieraat, kesäkissat, aamiaiset verannalla ja makoilu kalliolla taivasta katsellen.
7.Kätilön muistelmat. Romaanin edistyminen ja Sammatissa vallitseva kirjoittamisen rauha.
8.Unenlahjat. Jos arki on kavalaa, ovat unet lempeitä. Tänä vuonna lisääntyneet: lentounet, erilaiset metamorfoosit, unet kuolleesta koirasta (tulee tervehtimään).
9.Uudet perunat ja itse tehty omenamehu. Kyä pottu on parempaa kuin mikään pulla eli makaruuni. Näin on. Ja itsetehty mehu auttaa murheeseen, vaikka oikeasti: mehuaseman mummot sen mehun puristivat, mie vain poimin ja kärräsin.
10.Hienot teokset, joista laadin vielä uudemmankin listan, joista mainittakoon Prinsessan kirjeet, Markku Pääskysen Enkelten kirja, Keatsin rakkauskirjeet ja Saila Susiluodon Carmen.

Nyt en kerkeä enempää. On taas lapioitava.

Vetää kaikista ovista

Vares-Kantola pystytettiin nykyisille sijoilleen 80-luvun taitteessa. Moni paikallinen muistaa rakennusvaiheet vieläkin elävästi, ylipäänsä jokaisella tapaamallani sammattilaisella tuntuu olevan oma henkilökohtainen suhteensa Eevaan ja tämän perintöön. Esimerkiksi rakennusmestarin apulaisena ollut mies muisteli, kuinka itse mestari oli ottanut nokkiinsa, kun heti talon valmistumisen jälkeen Eeva julkaisi romaanin ”Vetää kaikista ovista”. Asiasta kuittailtiinkin rakennusmestarille lautakunnassa, mistä aiheutui tiettävästi mielipahaa. Itse sanoisin, että ei hätää. Hyvin on rakennettu ja lämpö pysyy sisällä pakkasillakin. Varsinkin nyt, kun nuohooja kävi ronkeloimassa röörit ja salongin uuni toimii taas. Nuohooja ehkä hieman järkyttyi pirtin nurkkaan kasatuista orkesteritarpeista. Niille on hyvä syy. On aika kikkaloiden. Huomenna eli lauantaina 4.12. juhlitaan tupaantulijaisia, peruuntuneita kesähäitä ja miksei myös itsenäisyyspäivää, samoin tein. Äiteen kanssa on leivottu pizzaa ja piirasta, ja muutama epäonninen yritys tehty virolaisten booliviinojen saamiseksi. Ensin asialle lähtivät sukulaiset, mutta niihin loppasuihin vanatallinnat katosivat jo alkusyksystä. Seuraavaksi lähti matkaan runoilijaseurue, joka ehti verottaa viinalastia vain kahden ja puolen pullon verran.
Pirtissä soittavat bändit ja iltapuvun kera dänssäämme salongissa. Saunakin lämpiää. Tervetuloa niille, jotka juhlakimaroinnilta tänne selviävät!

PS: Onnea Finlandia-voittajalle! Lukiessa ihan hämmästeli, miten nasevaa draamakerrontaa Rimminen oli harjoittanut, ja epäilemättä sanailu oli kohdillaan. Iloinen yllätys oli, että sitä on sitten opeteltu käyttämään pistettä ja pilkkuakin. Mutta jos nyt ihan vilpittömiä ollaan, niin kyä se Nenäpäivä palkintonsa ansaitsi!
PSS: Niin ja tosiaan, kiitos edelleen onnitteluista, mutta tämänvuotinen voittaja ei enää vala lämpöä ja valoa maailmaan täältä Sammatista käsin, joten onnittelut kannattaa suunnata vastedes suoraan juhlakalulle.