Yllä kuumaisema ja Sammatin Vares-Kantolan tunnusmerkki eli vares.

Tervetuloa Katja Ketun ja WSOY:n hallinnoiman Eeva Joenpellon kirjalijakodin blogiin.
Näillä sivuilla kirjailija kertoo seuraavat kolme vuotta työstään ja havainnoistaan kulttuurin saralla, mutta säilyttää silti jonkun tolkun paljasteluissaan.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Vetää kaikista ovista


Vares-Kantola pystytettiin nykyisille sijoilleen 80-luvun taitteessa. Moni paikallinen muistaa rakennusvaiheet vieläkin elävästi, ylipäänsä jokaisella tapaamallani sammattilaisella tuntuu olevan oma henkilökohtainen suhteensa Eevaan ja tämän perintöön. Esimerkiksi rakennusmestarin apulaisena ollut mies muisteli, kuinka itse mestari oli ottanut nokkiinsa, kun heti talon valmistumisen jälkeen Eeva julkaisi romaanin ”Vetää kaikista ovista”. Asiasta kuittailtiinkin rakennusmestarille lautakunnassa, mistä aiheutui tiettävästi mielipahaa. Itse sanoisin, että ei hätää. Hyvin on rakennettu ja lämpö pysyy sisällä pakkasillakin. Varsinkin nyt, kun nuohooja kävi ronkeloimassa röörit ja salongin uuni toimii taas. Nuohooja ehkä hieman järkyttyi pirtin nurkkaan kasatuista orkesteritarpeista. Niille on hyvä syy. On aika kikkaloiden. Huomenna eli lauantaina 4.12. juhlitaan tupaantulijaisia, peruuntuneita kesähäitä ja miksei myös itsenäisyyspäivää, samoin tein. Äiteen kanssa on leivottu pizzaa ja piirasta, ja muutama epäonninen yritys tehty virolaisten booliviinojen saamiseksi. Ensin asialle lähtivät sukulaiset, mutta niihin loppasuihin vanatallinnat katosivat jo alkusyksystä. Seuraavaksi lähti matkaan runoilijaseurue, joka ehti verottaa viinalastia vain kahden ja puolen pullon verran.
Pirtissä soittavat bändit ja iltapuvun kera dänssäämme salongissa. Saunakin lämpiää. Tervetuloa niille, jotka juhlakimaroinnilta tänne selviävät!

PS: Onnea Finlandia-voittajalle! Lukiessa ihan hämmästeli, miten nasevaa draamakerrontaa Rimminen oli harjoittanut, ja epäilemättä sanailu oli kohdillaan. Iloinen yllätys oli, että sitä on sitten opeteltu käyttämään pistettä ja pilkkuakin. Mutta jos nyt ihan vilpittömiä ollaan, niin kyä se Nenäpäivä palkintonsa ansaitsi!
PSS: Niin ja tosiaan, kiitos edelleen onnitteluista, mutta tämänvuotinen voittaja ei enää vala lämpöä ja valoa maailmaan täältä Sammatista käsin, joten onnittelut kannattaa suunnata vastedes suoraan juhlakalulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti