Hyvää jäniksen vuotta!

Vietin joulupyhät Lapissa kirjoittaen romaania sekä erinäistä esseetä Nuoren Voiman Liiton antologiaan. Tänään saavuin Sammattiin todetakseni, että talo on kylmänä, Eeva Joenpelto (kuolleena vuodesta 2004) saanut jälleen enemmän joulukortteja kuin minä ja jouluomenat ovat maistuneet Vares-Kantolassa myllänneille hiirille paremmin kuin hyvin. Onneksi on kaminaa ja kakluunia, millä lämmittää. Yöpöydällä odottaa vanha kunnon Jack Londonin Susikoira(johon tartun heti, jahka makuuhuoneessa tarkenee ilman lapasia). Sillä kukapa ei rakastaisi tarinoita, joissa eläimille annetaan inhimillisiä piirteitä ja niiden kautta päästään kokemaan sellaisia tunteita, joita ihmisten välisissä suhteissa tuntuvat naiiveilta tai siirappisilta, kenties tyystin tunnistamattomilta. Kukapa ei heltyisi Paasilinnan Jäniksen vuotta lukiessaan Vatasen ja jäneksen ystävyydelle. Älkää valehdelko! Turha esittää liian kyynistä näissä asioissa. Gavriil Trojepolskin Bim Mustakorva, Elyn Mitchellin Thowra, hopeaharja, Jorma Kurvisen Susikoira Roi-sarja. Olen nähnyt raavaiden miesten itkevän katsoessaan Jean-Jacques Annaud'n Karhu-elokuvaa ja kyynisten dokumenttiopiskelijoiden lintsaavan luennolta, koska eivät kestä katsoa Disneyn Bambia.
Eläinten läsnäolossa on jotakin perin onnellistavaa. Eläimiin voi luottaa, tai siihen, että ne ovat kieroja juuri sen verran kuin saavat siihen mahdollisuuden. Kylmää kotiinpaluuta lämmitti mukana saapunut lainakoira Sofi, joka korvaa viime syksynä edesmennyttä Lulua (rauha mainion eläinystävän muistolle). Tähän mennessä olemme tulleet hyvin toimeen muutamaa seikkaa lukuunottamatta. Tietysti kumpaakin jännittää näin yllättävä tutustuminen ja miten kaikki sujuu. Onko ruoanjakelu riittävää, synkkaavatko aamun pissa-ajat ja milloin kehtaa mennä samaan sänkyyn nukkumaan. Kaikki eivät myöskään vilpittömästi nauti suuren kartanon äänistä ja siinä supisevasta elämästä. Nurkat naksuvat, yläkerrassa narisee, ja jos jääkaappi lakkaisi supisemasta, alkaisi tuntua siltä, että joku murjottaa. Muitakin haasteita on. Näyttää siltä, että Sofi pelkää hiirten lisäksi pirtin puuhellaa ja salongin seiniä, mutta suhtautuu urheasti lintulautaan ja siinä vieraileviin vihertiaisiin. Kirjaston valkoista karvalankamattoa vastaan tuntuu jokaisella täällä käyvällä eläimellä olevan jotakin hampaankolossa. Sofi on jo kolmas koira, joka sille oksentaa, kissoista puhumattakaan. Ilmeisesti valkoinen karvalanka on eläinmaailman perustuslaissa nimetty alueeksi, jolle kaikkein kernoimmin saa pahan olonsa purkaa -tällä kertaa kolminkertaisesti.
Mutta en valita (enempää). Kunhan pysytte elossa, rakkaat lemmikit. Sille, jolla ei koskaan ole ollut koiraa tahi kissaa voi olla vaikeaa ymmärtää sellaisen menettämisen suunnaton surkeus. Vaikka sen toki tietää eläimen omistajuuteen heittäytyessään. Kuolemaan se tulee, ennemmin tai myöhemmin. Välillä tuntuu, että saa jatkuvasti olla sureksimassa edesmenneitä eläinystäviään. Taivaan kiitos en koskaan ole ollut taipuvainen ystävystymään rottien tahi gerbiilien kanssa, joiden oletettu elinikä on vaivaiset 2-4 vuotta. Siinä sitten saa surumarssia tarpoa yhtenään. Eilen kävin tapaamassa erästä 20-vuotiasta kissaystävää, joka taannoin kuului perheeseeni. Sillä on käsittämätön kyky napata herkkusienet pizzasta kynnellä. Se rakastaa parsakaalia ja perhekasoja, joka tarkoittaa sitä että se saa maata kaikkien rakastamiensa ihmisten päällä yhtä aikaa ja kehrätä. Nyt setävauva oli laihtunut olemattomiin, selkärangan nikamat törröttivät ja vaikka urheasti kehuimmekin omistajan kanssa, että kyllä siitä vielä kelpo kinttaat saa, kävi kurkkua kummasti kuristamaan sellainen hiipuminen. Tuossa iässä tuskin on kyse enää mistään kosmeettisluontoisesta painonpudotuksesta.
Vetoankin teihin nyt, eläimet! Me ihmiset olemme kyllin itsekeskeisiä ja hellyydenkipeitä tahtoaksemme teidät perheisiimme, vaikkei se välttämättä teille parhaaksi olekaan. Sullomme teitä mieluusti kerrostaloasuntoihin ja pieniin häkkeihin ja jätämme yksin pitkiksi ajoiksi ilman seuraa. Antakaa anteeksi sellainen. Mutta tulkaa hieman vastaan, sillä ihminen on tyhmä, mutta sentimentaalinen otus. Älkää oksennelko valkoisille karvalankamatoille. Älkää juosko autojen alle. Älkää syökö piparitaikinaa ja ripuloiko sänkyyn. Älkää panko naapurin laatunarttua paksuksi. Älkää ajako valkohäntäpeuran vasaa suohon. Älkää syökö naapurin lemmikkijänistä. Älkää järsikö sähköjohtoja. Älkää papanoiko jalkineisiin. Älkää saako vesikauhua. Älkää odottako, että pääsette salonkiin ennen kuin ravistelette kuraturkkinne seinille. Älkää syökö pentujanne. Älkää juuttuko pattereiden väliin. Älkää kuihtuko olemattomiin hetkessä. Ja ennen kaikkea, elkää herran nimessä kuolko!