KATTO HALKEAA

Kolmisen viikkoa sitten halkesi salongin katto. Tai oikeammin, hirsien alle pingotettu ja koristekuvioitu pahvi tuli rytisten alas. Lueskelin sattumalta parastaikaa silminnäkijöiden kertomuksia Siperian Tunguskaan vuonna 1908 iskeytyneestä meteoriitista (lisää mm. http://www.astronetti.com/astro/tunguska.htm ):

"Lentävä tähti tulisen hännän kera; sen häntä katosi ilmaan."
Salongin katon repeäminen tuntuu kirjailijasta helposti jotenkin merkitykselliseltä. Ei siksi, että olisi pelkoa talon sortumisesta ja pakkasen armoille joutumisesta -ainoa todellinen huolenaihe koitui muutamasta peilistä ja kristallikruunun alas saamisesta. Sitä vain on tottunut työssään merkityksellistämään tapahtumia ja samaa piperrystä tulee helposti toimittaneeksi tosielämässäänkin. Keksittiinpä siinä allegoriaa yhteiskunnan kahtiajaosta ja kaikenlaisista päidenylisistä repeytymisistä, joita muisteltiin jo Raamatun Tuomaan ilmestyksissä ja Kalevelassakin. Ihan liikuttui omasta viisaudestaan. Myöhemmin olo on ollut vähemmän kirjallinen. Katon repeäminen on näes kurjaa eritoten siitä syystä, että em. katon korjaamisesta aiheutuu kaikenlaista hässäkkää. Se sotkee sellaisen päivärytminkin, jota ei aiemmin oikeastaan ole päivärytmiksi mieltänyt.
Palailin maanantaina lumipyryssä Sammattiin. Olin hakenut itselleni seuraksi lainakoiran Kontulasta, sillä Börsta ja Nuuli ovat pidempiaikaisella komennuksella pääkaupunkiseudulla ja aina on mukavampaa, jos talossa hengittelee yhden sijasta kaksi elävää olentoa (Eevan haamua ei lasketa, koska se on astraaliolento eikä hengitä). Ihan kuin kohtaloa ivatakseni ehdin matkalla mietiskellä, miten mukavaa kotiinpaluu on sen jälkeen, kun on viettänyt villiä elämää päivätolkulla ja ajellut holtittomasti taksolla ympäri Helsingin yötä. Sellaisen jälkeen käpertyy mieluusti takkatulen ääreen kirjaston sohvalle romaanin pariin. Mutta kas, perillä minua odotti monta iloista yllätystä. Lunta oli satanut sen puolisen metriä, mutta sitä olin osannut odottaa. Jätin auton alas kolatakseni tien auki pihalle ja viedäkseni koiran sisään. Talolla huomasin, että remonttimiehet olivat sopimuksen mukaan saapuneet salongin kattoa korjaamaan (kiitos ja kunnia heille!). Ovet oli huolellisesti lukittu -myös se ovi, mihin minulla ei ole avainta. Sain tietenkin aikaan yleishälytyksen ja vain nuoruusperäisten kavalien murtomiehentaitojeni ansioista pääsin sisään ikkunoita rikkomatta (Noh, ehkä hieman liioittelen, mutta en tahtoisi totta totisesti soittaa turvamiehille enää kertaakaan, varsinkaan, kun suoritin edellä mainitun manööverin heti ensimmäisenä iltanani). Laskin koiran sisälle ja lähdin itse kolaamaan auki talolle johtavaa tietä. Siinä vierähtikin tovi, sillä lunta oli tullut reippaat puolisen metriä. Olin aluksi ajatellut jättää auton portin viereen alaparkkiin, mutta jostain syystä sain päähäni, että hyvä onneni ikään kuin jatkuisi ja kannattaisi yrittää autoa pihalle saakka. Lähdin siis optimistisesti sutimaan perheautoa sysipimeään ylämäkeen, ja kiveenhän se meni. Ja siinä pysyy. Jos jotakin positiivista haluaa löytää tilanteesta, niin onnekasta on, etten ajanut lainakoira Lulun päälle peruuttaessani -se oli nimittäin päässyt sisältä ja rientänyt renkaan taakse häntää heiluttamaan, ja mäyräkoiraa on taustapeilistä lumipyryssä hankalampi havaita. Siitä olisi sitten varmaan tunnelma lopullisesti mennyt pilalle. Vaan ei, tuossa se elävä makkara hinkkaa takapuoltaan vastapestyyn mattoon ja vikisee tyytyväisenä. Yritettyäni kolme tuntia irrottaa autoa lumesta luovutin ja päätin antautua remonttimiesten hilpeyden kohteeksi seuraavana aamuna. Jokaisen ihmisen pitäisi muuten kerran elämässään yrittää murtautua taloonsa hälytysten huutaessa korvissa ja irrottaa autoa hangesta lumipyryssä. Ei sen takia, että se kasvattaisi, vaan sen takia, että minä jouduin tekemään niin maanantaina ja joku roti ja oikeus tässäkin maailmassa.
Tosin hätä ei edelleenkään ole tämän näköinen. Koira on elossa ja sisällä lämpötila on selvästi plussan puolella. Nyt jos koskaan laittaisin tulet kirjaston kakluuniin ja joisin kuumaa rommia. Harmi vain, että kirjaston ovikin taitaa olla lukittu.