Ken maksaa jos ei artisti?

LUOTTAMUSTA

Kirjailijan on ehdottomasti voitava luottaa kustantamoonsa. Erikoisen tärkeässä asemassa on kustannustoimittaja. Riku Korhosen mukaan kirjailijan ja kustannustoimittajan suhde on sama kuin kuusivuotiaan ja aikuisen. Lapsellinen ja itsekeskeinen kirjailija tarvitsee tutun, luotettavan kustannustoimittajan, joka tarjoaa pysyvyyttä ja turvaa julmassa maailmassa. Siksi kustannusalan muutokset pelottavat pientä kirjailijaa. Tietysti ymmärrän, että kirjankustantajan tehtävä on toivoton. WSOY:n kaltaisen kansainvälisen osakeyhtiön pitäisi tehdä voittoa ja samalla pystyä todistamaan, että ollaan tekemässä vakavastiotettavaa kaunokirjallisuutta. WSOY:n ykköspomo Jacques Eijkens kommentoi 22.06.2010 Helsingin Sanomien haastattelussa suomalaista kirjailijakuvaa. Eijkensin mukaan ala on murroksessa eikä paluuta ole. Tämä lienee totta. Kovin kovia sanoja saivat osakseen omaa parastaan ymmärtämättömät kirjailijat, jotka tahtovat nähdä kirjansa villasukkiin kääriytyneinä ja hissukseen turhia kuvissa koreilematta. Samaan aikaan kirjojen myynti vaatii tunnistettavaa kirjailijakuvaa. Niin, kirjailijan pitäisi olla brändi ja etenkin naistenlehtien julkisuuspotentiaaliin suhtautua suuremmalla innokkuudella. Leena Parkkinen kirjoitti 26.6.2010 ilmestyneen NYT-liitteen kolumnissaan osuvasti siitä, kuinka itsensä vakavastiottava kirjailija ei helposti alennu puhumaan kynsilakasta tai esittelemään vaatekaappiaan, vaikka moni narsismiin taipuvainen taiteilija siitä salaa haaveilisikin. Huomiotalouden ideaan kuuluu, että nyt myydään nimenomaan kasvoja. Kirjailijan naaman pitäisi olla tarjolla joka paikassa. Itse en ole kokenut minkäänlaisia paineita tuotteistamiseen, minua ei ole juoksutettu imagokursseilla tai stylisteillä, pikemminkin oltu hieman huolissaan siitä, että mitenhän se raukka pärjää, jos joutuu kameran eteen. Sanooko jotakin tyhmää? En sitä paitsi usko että kirjailijat kokevat markkinoinnin lähtökohtaisesti pelkästään negatiivisena seikkana. Pikemminkin moni kirjailija on pahoillaan siitä, ettei kirja ja kirjailija saa tarpeeksi huomiota, mainoskampanjat tuntuvat olemattomilta ja kirja sujahtaa alelaariin ennen kuin on ehtinyt ilmestyäkään. Taiteilijan ympärille rakentuva taiteilijamyytti on toiminut ennenkin brändäyksen tavoin, siitä vain puhutaan nykyisin kolkolla tulosvastuun retoriikalla. On silkkaa hurskastelua luulla että kustannusala olisi sosiaalidemokratia jossa kaikille jaetaan tasapuolisesti ja rikkaita verotetaan vähempiosaisten puolesta. Kirjailijan nimi on ollut laadun tae siitä saakka kun tekijä keksittiin teoksen merkittäväksi osaksi tuossa Guttenbergin aikoihin. Apinaksi ei tarvitse kenenkään ryhtyä. Silti on turha väittää ettei Shakespeare olisi takuulla ollut elinaikanaan tyytyväinen siitä arvonannosta jota hänen brändinsä nykyään nauttii.

ARTISTI MAKSAA

Samaan aikaan, kun Suomen kulttuurikeskustelussa kohistiin Eijkensin lausunnoista, kiersin Eurooppaa Confusa -bändini kanssa. Alakulttuurimusiikin parissa toimimisessa on parasta sen ihmisläheisyys ja tuotanto-organisaation hierarkiattomuus. Kädestä käteen toimivan distribuution maailmassa vallitsee täysin toisenlainen toisenlainen tuottamisen malli kuin kirja-alalla. Ja hyvä niin. Annan kirjani toimittamisen, painamisen, jakelun ja markkinoinnin enemmän kuin mielelläni alan ammattilaisten huoleksi. Herään silloin tällöin yöllä painajaiseen, jossa joudun itse kopioimaan romaanini hiilipaperille ja kauppaamaan kadunkulmassa. Sen sijaan pientuotettu musiikki . Levyt tehdään hartiavoimin ja usein pienten levy-yhtiöiden kustantamina, kiertueet järjesteään tuttujen kontaktien kautta ja keikanjärjestäjät tunnetaan usein henkilökohtaisesti. Homman toimimiseen vaaditaan paljon luottamista. Täytyy luottaa siihen, että joka ikisessä paikassa mainostus on huolehdittu paikallisten voimin, tarjolla ruokaa, juomaa, yösija ja että sovitut keikkapalkkiot maksetaan. Tähän saakka kaikki on toiminut moitteettomasti. Tällaisessa alakulttuuritoiminnassa sosiaaliset paineet ovat suuret, välistävetäjät jäävät helposti kiinni ja suljetaan ulkopuolelle.
Kokemukseni mukaan vaikeuksia vaikeuksia siinä vaiheessa, kun joutuu turvautumaan viranomaisapuun, auto hajoaa tai keikkapalkkiot ryöstetään. Tällä kertaa ongelmia aiheutti autokolari ja saksalaisen vakuutusyhtiön luistamisen vastuusta. Autokolarista selvittiin ihmishenkien menetyksettä, mutta taloudellisia tappiota aiheutui, vaikka paikanpäälle saapuvat poliisit ja silminnäkijät totesivat hyvin nopeasti syyttömyytemme ja aluksi saksalainen tehokkuus suorastaan ihastutti. Kolaroineen osapuolen vakuutusyhtiökin vaikutti yhteistyöhaluiselta ja lupauksia sateli, mutta jostain syystä auton ikä ja se, että kiertämässä oli suomalainen tanssiorkesteri vähensi yhteistyöhalukkuutta kummasti. Olimme ristineet paloautona toimineen resiinan aiemmin Vanhaksi Rouvaksi tunnesyistä. Pakoputki oli tipahtaa matkasta jo ennen Biala Podlaskaa eikä takaovea saanut auki ilman vippaskonsteja enää Varsovassa. Puolasta Leipzigiin ajettaessa tuli stoppi. Liittymästä huristava kansanauto osui etupuskuriin sillä seurauksella, että auto meni lunastukseen. Onni onnettamuudessa, että tieosuudella oli tietyömaa ja nopeus tämän vuoksi jotakin muuta kuin sataneljäkymmentä kilometriä tunnissa. Ihmiset selvisivät säikähdyksellä, mutta Vanha Rouva meni autojen taivaaseen. Meidät hinattiin autokorjaamon takapihalle keskellä ei-mitään. Siellä odottelimme yli puoli vuorokautta laina-autoa, jonka piti tulla aluksi tunnin kuluttua, sitten kolmen. Lopulta vakuutusyhtiöstä ehdotettiin, että ottaisimme taksin ja matkaisimme sillä Suomeen. Rahat saisimme jälkikäteen. Sanomattakin selvää ettei ehdotus herättänyt luottamusta. Ilman autokorjaamon ystävällistä henkilökuntaa, joka hyvän hyvyyttään lähti kuskaamaan meitä seuraavalle keikkapaikalle ja Leipzigissa meitä auttanutta vanhaa ystävää, Janne Manniota olisimme vieläkin tuolla takapihalla. Kolmen päivän kuluttua luovuimme toivosta ja vuokrasimme pakettiauton itse. Liian pienen tavaratilan vuoksi jouduimme ottamaan rummut syliin ja lautan Rostockista Helsinkiin. Kiitos vain kaikille auttajille ja vakuutusyhtiöille jättimäinen haistatus.